Hyvä vai paha kiertoon?

◈ Narsistin aiheuttamat vauriot minussa olivat huikeita: hän syvensi
ensin minussa jo olleita traumoja entisestään ja sai sitä kautta minut
epävarmaksi niissäkin asioissa, joissa olin aikaisemmin ollut vahvoilla.
Tunsin itseni todellaiseksi turhakkeeksi, tyhjäksi, merkityksettömäksi.
◈ Suhteen jälkeen meni luvattoman kauan pohtiessa vain sitä narsistia,
että mitä hän teki/sanoi, miksi hän teki/sanoi niin - kuinka
mitäänsanomattomaksi hän minut saikaan itseni kokemaan! Jumitin
narsistissa katkeruuden voimalla.
◈ Miksi? Koska narsistin tekemiset/sanomiset olivat järjettömiä, ja
koetin vimmatusti löytää tapahtumille järkevää selitystä; kärvistelin
vuositolkulla tunteessa, että JUURI MINÄ olin tuon ihmisen uhri. Kun
todellisuudessa KAIKKI hänen kohdalle osuvat ja häneen
retkahtaneet
joutuivat saman pahoinpitelyn uhriksi; narsistilla kun ei ole käytössään
muuta kaavaa kuin rakkauden illuusion rakentaminen, uhrin sitouttaminen
itseensä ja ennen pitkään uhrin murtaminen, riisuminen
puolustuskyvyttömäksi. Tästä sairaasta rumbasta narsistin elämä koostuu.
◈ Ohje 'Älä ota narsistin tekoja henkilökohtaisesti' merkitsee juuri
sitä, että ymmärtää: kohtaamallani väkivallalla ei ole mitään tekemistä
minun kanssani, vaan siinä on 100%sti
kyse narsistin omasta traumasta, jota hän ei tunnista, vaan hän
kohdentaa pienuutensa muihin ihmisiin ollakseen itse keinotekoisen
suuri.
◈ Tämän oivalluksen kynnyksen yli kun pääsin, alkoi aivan uusi luku elämäni historiakirjassa!
◈ Terapeutin ja vertaistuen sekä 'narsismitiedolla' pääsin kipujen juureen kysymään:
1.) Mitä olivat akilleen kantapääni jo ennen narsistia - joihin narsisti tarttui?
2.) Millainen oli narsistin luoma alennustilaminäkuva, millä tavoin se vaurioitti minua?
3.)
Mitä asioita minun on hedelmällistä muuttaa tervehtyäkseni akilleen
kantapäistä, jotta vastaisuudessa narsistin hollywood-diipadaapa ei enää
kiehdo? Ja että en tarvitse enää parisuhteessa eheyttäjää, vaan vastavuoroista
aikuisuutta, joka pohjautuu siihen, että molemmat kohtaavat omat
keskeneräisyytensä, eivätkä luo toisilleen uhkakuvia tulla lyödyksi
noilla kipupisteillä - eivätkä luo myöskään illuusiokuvia
täydellisyydestä.
◈ Ellen tätä polkua suostu käymään, on minun siinä tapauksessa tyydyttävä
siihen, että katkeruus ohjailee ajatuksiani, valintojani,
ihmissuhteitani. Taakkaa joutuisivat kantamaan sellaisetkin ihmiset,
jotka ovat tragediaani syyttömiä. Miksi minä sellaista elämää haluaisin,
mitä kiksejä siitä saisin? Sehän on tapa, jolla narsisti elämää ja
toisia ihmisiä käsittelee. Enkö juuri tästä narsistisesta
todellisuudesta halua ulos? Vapaaksi.
◈ Se on mahdollista - itsensä kohtaamisen ja eheyttämisen kautta. ❐
____________________________________________
🔸 Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
✦
Narsistin väkivalta on HÄPEÄllistä! (käytössä 3 erilaista häpeää) >>
✦ Narsistin uhri &
'häpeän monet kasvot'. >>
✦ Miksi narsistinen ihmissuhde on niin musertava? >>
✦
Narsistin anatomia. >>
✦
"Tajuaako narsisti, että hän satuttaa muita ihmisiä?" >>
✦ Kun
narsisti imppaa uhrinsa tyhjiin.. >>
✦ Kun
narsistin uhri on sisäisesti kuollut.. >>
✦
Narsistin uhri & luopumisen tuska ja toivo. >>
✦ Miksi
narsistin uhrin toipuminen kestää niin kauan? >>
✦ Miksi
narsistisesta suhteesta on niin vaikea toipua? - vol1 (trauma) >>
✦ Kuinka
tulla immuuniksi narsisteille? >>
✦ "Mitä voin oppia narsistilta - vai voinko?" >>
✦
Haastattelussa terapeutti Maritta Joki: Narsistisen parisuhteen dynamiikka ja uhrin
toipuminen.. >>
✦
"En toivu narsistista, vaan traumoistani!" >>
✦
Katkeruuden, oksennuksen ja ylimielisyyden jälkeen: vapaaksi! >>
