Moraalidilemma.

❖ Olen käynyt meilikeskustelua erään ateistiksi itseään kutsuvan kanssa;
olen iloinnut siitä, miten hyvä ilmapiiri ajatustenvaihdossa on ollut
- eli kyse ei ole ollut minkäänlaisesta kissanhännänvedosta, vaan avoimesta pohtimisesta.
❖ Viimeksi hän kertoi, kuinka hänelle "on aina tuottanut vaikeuksia ymmärtää helvettiä
ikuisena rangaistuksena. En osaa nähdä, että helvetti olisi
esimerkiksi moraalia noudattavalle ateistille oikea rangaistus.".
❖ Ja koska olen pitkään ylläpitänyt narsismiin liittyvää Youtube-kanavaa, lisäsi hlö myös tämän: "Jos ajatellaan narsismia, niin asia muuttuu.
Narsistit nauttivat muiden yleensä puolustuskyvyttömien ihmisten elämän tuhoamisesta
ja eivät tunne sellaista asiaa kuin anteeksianto tai armo.
He käytännössä tekevät koko elämänsä ainoastaan pahaa muille ihmisille
ja kuvittelevat olevansa Jumalaakin suurempia.
Kysymys kuuluukin silloin, että miksi Jumalan pitäisi olla armollinen tällaisia yksilöitä kohtaan?".

➜ Herkullisia aiheita todellakin! Alla filosofis-moraalis-hengellisiä mietteitäni teemasta,
ehkä jollekulle meistä myös ajankohtaisia juttuja?

✏️ Kirjoitan seuraavassa kuvitteellisen Markun ajatuksia moraalista ja kristinuskosta; tämä Markku siis voi olla kuka tahansa meistä.. Ja jotta puhumme samasta asiasta, tarkennukseksi vielä tämä Wikipedian määritelmä: "moraali on käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä siitä, mikä on hyvää ja pahaa, oikein tai väärin".

LÄHTÖKOHTA 1: jos Markku kokee olevansa ateisti eli ihminen, joka on mieltänyt elämänkatsomuksekseen "jumalattomuuden eli käsityksen, jonka mukaan jumalia tai Jumalaa ei ole olemassa" (Wikipedia), voi päätellä, että tästä luonnollisena seurauksena on se, että hän ajattelee, ettei myöskään mitään helvettiä ja taivasta ole olemassa, ettei mitään rangaistusta tai rankaisematta jättämistäkään ole olemassa.

Näin ollen Markku on moraalikysymyksenkin kanssa haastavassa tilanteessa: mihin se pohjaa? Markun omaanko käsitykseen oikeasta ja väärästä, vai hänen naapurinsa Saijanko käsitykseen oikeasta ja väärästä vai maan lainsäätäjienkö käsitykseen oikeasta ja väärästä? Entä voiko "vallitseva käsitys oikeasta ja väärästä sekä ohjeista, jotka ohjaavat hyvää ja oikeaa toimintaa" olla luotettava perusta – sillä mitä se loppujen lopuksi on?

Mikään kristillinen tahohan moraalin lähteenä ei voi Markun mielestä olla, koska hän ei usko, että kristillisyyden keskusta eli Raamatun Jumalaa olisi olemassa, näin ollen olemattoman Jumalan moraaliakaan eikä siihen nojaavaa rangaistus-/pelastuspohjaakaan voi olla.

Markun täytyy siis tehdä tietoinen johtopäätös, mihin hän silti tärkeäksi katsomansa moraalin pohjaa. Ja miksi se on hänelle ylipäätään tärkeä, vai onko? Nimittäin, jos Markun mukaan Jumalaa ei ole, eikä helvettiä ja taivasta eikä rangaistusta ja pelastusta siltä, mihin moraalia tarvitaan? Miksi Markun pitäisi elää minkään moraalin mukaan? Onko ajatuksena sittenkin elää siten kuin "hyvältä tuntuu", ja sitä myöten evoluutio pitää huolen siitä, että 'heikot sortuu elon tieltä'? Vahvempi voittaa? Onko se moraalia vai puhtaasti dominoivan tahon kykyä jyrätä? Mikä on tällöin moraalin sisältö?

Ja tässä narsismikontekstissa: miksi arvostella narsistejakaan, sillä heillähän on operatiivisena 'moraalina' juuri tuo tähtäin: mikä palvelee vain häntä ja hänen agendaansa, on 'hyvää'. Jospa hän onkin evoluution ykkösnyrkki heikkoutta vastaan eli sitä vastaan, että mikään pitäisi häntä rajoittaa? Joten jos esimerkiksi Markku kokee olevansa narsistin uhri - voiko hän kuitenkaan edes kokea olevansa 'omatunnottoman uhri', ellei ole Raamatun Jumalan moraalia, vaan on vain 'suhteellinen käsite siitä, mikä on oikein ja väärin, riippuen siitä, kenen näkökulmasta katsotaan'?

Ja isommassa kuvassa: mihin tarvitaan oikeuslaitosta?
Kuka sen ohjenuoran säätää, kenen mukaan tuomioita annetaan?

LÄHTÖKOHTA 2: jos ateisti-Markku ajattelee, että on mahdollista, että helvetti on olemassa, mistä helvetistä hän silloin puhuu? Tarkoittaako hän ikäviä rajallisen ajallisen elämän helvetillisiä olosuhteita? Sitäkö, että "hän itse kyllä elää hyvin, mutta maailma murjoo"? Onko hän ikuinen uhri? Miksi hänen pitää silloin kärsiä maanpäällisestä helvetistä, koska syyllinen on aina joku toinen – mutta ei koskaan hän itse? Jos hän kuitenkin myöntää JOSKUS tehneensä jotain väärin itsekin, mikä tekee hänet omia pahantekijöitään paremmaksi? Sillä myöskin hän itse on tehnyt kanssaihmisistä uhreja. Kuka siis on todellisen moraalin sanelija – vai tuuliajoillako mennään – kuten edellä: vahvempi eli eniten ilman operatiivista omaatuntoa toimiva kerää potin? Mitä hyötyä moraali-ajatuksesta oli? Ketä se palveli? Jos kaikki rikkovat toisiaan milloin mihinkin oikeutukseen vedoten, onko moraalilla väliä?

LÄHTÖKOHTA 3: jos ateistiksi itsensä mieltävä Markku kuitenkin miettii, että saattaa olla, että tämän rajallisen ajallisen elämän päätyttyä on edessä helvetti-mahdollisuus, ja tällöin vastapainoksi myös taivas-vaihtoehto, niin onko hän ateisti? Silläpä miksi ihminen, joka ei usko Jumalan olemassaoloon eikä näin ollen tämän määrittelemään moraaliin, ylipäätään kelaisi, että mikä se helvetti on, kuka sen on tehnyt, miksi ja kenelle? Ja tämä: jos Markku uumoilee, että helvetti kuitenkin on, niin kenen moraalin mukaan sinne joudutaan: oman, naapurin Saijan, maan lainsäätäjien vai yleisen käsityksen mukaan arvioituna?

Uskoakseni näiden kolmen lähtökohtavaihtoehdon lopputulemana on mahdollista ja todennäköistä, että Markku joutuu pattitilanteeseen, koska moraali-, helvetti- ja taivas-asiat eivät saa tyydyttävää, selkeää, vakaata ratkaisua.

Mitä tästä voi koitua? Sitäkö, että Markku pyrkii elämään kuin sivustakatsoja, joka toivoo olevansa näkymätön, ettei kukaan huomaisi häntä, ja ettei hän vahingossakaan aiheuttaisi kenellekään mitään ikävää – jolloin hän voi kuin 'olemattomana' kokea olevansa harmiton, joka on siksi moraalisesti selkärankainen, joka näin ollen ei voi joutua helvettiin, jos sellainen ylipäätään on olemassa. Ja saako Markku tällaisten lähtökohtien kautta todellista vastausta siihen, että onko helvettiä ja rangaistusta olemassakaan?

Pitäisikö kaikkien ymmärtää elää eristäytyneinä aiheuttamatta toinen toisilleen mitään harmia, jolloin olisimme kaikki moraalisesti korkeatasoisia, jos se on sen määritelmä?

Vai uskotteleeko Markku itselleen, että jos en tee NIIN kaameita asioita kuin naapurin Saija, maan lainsäätäjät ja/tai "ihmiset yleensä", hän on pelastunut helvetiltä, oli sitä sitten tai ei? Mikä sitten on NIIN pahaa, mikä ei ole NIIN pahaa? Kenen mittarista on kyse? Kuka sen laatii? Ja kuka sanelee, mikä on ihmiskunnan kriteerit joutua rangaistuksi helvetillä, jos sellainen edes on? Ja ellei ole, miksi vaivata päätään?

Entäpä, jos kukin vain elää sen mukaan kuin itse parhaaksi näkee, mikä tuo mukanaan kaiken sen, josta maailmamme ja me yksittäisinä ihmisinä jo kärsimme – niin so shall it be. Miksi nähdä vaivaa ja myöskään vaivaantua, jos rangaistusta ei tule olemaan: Markku voi laittaa vain suuremman pahan teon kehiin
sellaista vastaan, joka teki hänen omasta mielestään häntä kohtaan väärin. Koston kierre siis.

Ollaanko nyt päädytty tähän: moraalittomuus onkin tavoiteltavaa! Jos kerran mitään helvettiä ei ole, eikö oikean ja väärän miettiminen ole turhaa hommaa? Filosofista diipadaapaa? Senkin ajan voisi käyttää oman oikeutuksen varmisteluun? Tai jos helvetti olisikin, sinne mennään arpapelillä?

LÄHTÖKOHTA 4: jos Markku päätyykin ajattelemaan, että hän ei taidakaan olla ateisti eli hän ei ole "jumalaton, joka kieltää Jumalan olemassaolon", vaan pitää Jumalan olemassaoloa ja Jumalan säätämää moraalia mahdollisena ja vieläpä todennäköisenä, voisiko hän saada kaaokselle tolkkua? Ja jos, niin miten?

Siten, että jos/kun Markku oivaltaa, millainen Jumala Raamatun ilmoittama ja Jeesuksen urhikuolemassa rakkautensa osoittanut Jumala on, palaset alkavat napsahdella kohdilleen. Nimittäin, Jumala on
1.) luonut Markun.
2.) asettanut Markun 'tehdasasetuksiin' kaipuun toimia moraalisesti eli Luojansa elämää suojelevan tahdon mukaan.
3.) antanut Markulle vapaan valinnan rakastaa Luojaansa ja Luojan elämää suojelevaa tahtoa – ja toisaalta: vapaan valinnan vastustaa sitä.
4.) ilmoittanut, että Markulla on kaksi vaihtoehtoa oman valintansa mukaan: ikuinen elämä Hänen kanssaan tai ikuinen tuska helvetissä.
5.) kertonut selvästi, että Markun perusolemus on seurausta Jumalan olemassaolon ja armon tarpeen kieltämisestä, jolloin ihminen ei voi olla yhteydessä täydelliseen ja ehdottoman oikeudenmukaisuuden Jumalaan, Luojaansa.
6.) opettanut, että juuri tuo torjuminen tarkoittaa 'syntiä' ja tahtotaso torjua on näin ollen 'syntisyyttä' eli se valinta pitää Markun erossa Luojastaan – ja ilman Jumalan, Luojansa, suunnittelemaa ja toteuttamaa pelastussunnitelmaa Markulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se helvetti.
7.) tuonut ilosanomaksi tiedon tästä: Jumala lähetti ainoan Poikansa kärsimään kaiken sen, mikä ilman Jumala-yhteyttä kuuluisi Markulle, koska synnin palkka on aina kuolema; kun Jeesus Kristus kuoli Markun puolesta, eli Isä Jumala hylkäsi Poikansa, on Jumala antanut suurimman mahdollisen uhrin, täydellisen uhrin sijaiskärsijäksi, joka vapauttaa Markun syntisyyden ja syntisten tekojen aiheuttamalta tuomiolta, jos Markku sitä haluaa; vrt. vapaa valinta – Markku voi siis kieltäytyäkin kohtaamasta itseään rehellisesti syntisenä, jolloin hän ei kaipaa armoakaan – ja nythän me tiedämme, minne se hänet vie.
8.) valmistanut Markulle mahdollisuuden (esimerkiksi tämän moraali-kysymys-prosessin kautta) olla tietoinen vaihtoehdoista ja Jumalan eli Luojansa hyvästä tahdosta sekä valinnanvapaudesta.
9.) rakentanut todellisen moraalin pohjan: syntisenä syntisyyttään tunnistamatta ja tunnustamatta Markun uskomus on, että hän on moneen muuhun verrattuna itseksensä hyvä ihminen, niinsanotusti itse itsensä pelastaja, jolloin päätepysäkki on ylpeyteensä takertuvalle eittämättä helvetti; kun taas syntisyyden tunnistamalla ja tunnustamalla Markku saa sitä kaikkea anteeksi pyydettyään sen kaiken anteeksi Jeesuksen Kristuksen uhrin vuoksi, jolloin Markku on Isä Jumalan silmissä puhdas, Poikansa vuoksi – ja Markku on Isä Jumalan lapsi.
10.) ratkaissut Markulle moraali-helvetti-taivas-pohdinnat siten, että Markun ei tarvitse yrittää kelvata Jumalalle, Luojalleen, 'uskonnollisesti ja moraalieksperttinä', vaan hän voi laskea puolustuskantansa ja ymmärtää oma syntisyytensä sekä vapautua siitä ilman omia tekoja ja vakuuttelua omasta hyvyydestään, joka on illuusiota – silläpä Markku näkee nyt, että kenessäkään ihmisessä ei ole rahkeita välttyä helvetiltä ja yltää taivaskelpoisuuteen omin neuvoin; syntientunnustamisen, anteeksiannon ja armon vastaanottamisen kautta se toteutuu kyllä; ja kun Jumalan Pyhä Henki tulee 'uskoontulleen' Markun elämään, hänen on mahdollista saada todellinen pohja myös moraalille jo tässä rajallisessa ajallisessa elämässä, koska Pyhä Henki on Jumalan, Markun Luojan, Henki, joka on Markun jokaisessa päivässä läsnä kertomassa, mikä on todella oikein ja väärin, hyvää ja pahaa. Se ei ole Markun erinomaisuutta, vaan Jumalan huolenpitoa, että Jumala antaa Henkensä kautta Markulle askelmerkit jokaiseen elämäntilanteeseen siten, että Jumalan elämää suojeleva tahto, todellinen moraali, on Markulle niin rakas, että sitä tahtoa Markku haluaa kysyä ja toteuttaa; tämä ei ole pelastuksen varmistelua, koska pelastuksen hoisi Jumala, vaan pelastuksen myötä syntynyttä tahtotasoa olla 'Jeesuksen Kristuksen kirjeenä' elämässään, että Jumalan todellinen armo kirkastuisi muillekin, jotta nämäkin välttyisivät helvetiltä, joka on tosiasia Jumalan torjuvan ihmisen tulevaisuudessa. Markku haluaa olla kirjeenä, jotta hänen läheisensä ja satunnaisetkin tuttavuudet saisivat totuuden kautta halun pelastua Jumalan Pojan lunastuksen turvin ikuiseen elämään!

Tätä kaikkea vasten Markku saa siis kaaokseen tolkkua ja hän voi luottaa, että hänellä on vakaa, varma, horjumaton Jumalan moraali tukenaan; se ei ole Markun omaa hyvyyttä, eikä hänestä lähtöisin, vaan Jumalan täydellisen rakkauden synnyttämää, joka on ja pysyy. Vaikka ajallisessa elämässään Markku ei tule täydelliseksi, niin Jumalan moraali antaa tienviitat, jolloin Markku tietää, josko hän on valinnut jossakin tilanteessa moraalittoman ajatuksen, sanat ja teon, ja tällöin Markku voi armon kokeneena tehdä korjausliikkeen arjessaan - ja olla armollinen muille ja itselleen sekäa uskaltaa pyytää anteeksi kanssaihmisiltään.

Tämä merkitsee hyvänlaatuista riippuvuutta Jumalan armosta, koska sitä ei tarvitse ansaita, vaan se voi pelastuksen lisäksi olla Markulle kuin työkaluna toimia elämässään moraalisesti ja nöyrästi oma keskeneräisyytensä tunnustaen; se on Isä Jumalan opettamaa aikuisuutta tässä ajassa, että tajuaa, "etten ole toisia parempi".

Ikuisessa elämässä Markku on täydellinen, ilman keskeneräisyyttä, 'kaikki entinen on mennyt'. Jumalan uhrityön vuoksi taivas tulee olemaan todellinen taivas, koska kaikki ovat siellä Jeesuksen Kristuksen puhdistamia, Markkukin. Siihen yhteyteen Jumala Markun loi ja mahdollisti sen Poikansa kautta.

Mutta mites sitten, jos Markku onkin narsisti eli hänellä ei ole niinsanottua operatiivista omaatuntoa, hän ei piittaa mistään, mikä rajoittaisi häntä? Voiko sellainen pelastua, tulla 'taivaskelpoiseksi'?

Tämä on niin suuri kysymys, että kenenkään ihmisen ei pidä kuvitella olevansa se, joka tämän dilemman tyhjentävästi ratkaisee omalla älyllään, silläpä Jumala on kaiken ymmärryksen yläpuolella, Hän on myös oikeudenmukainen – ja Hänellä on keinonsa vetää narsistikin luokseen kokemaan armo, vapautus ja ikuinen elämä. Ihmismieli ei tätä kuitenkaan käsitä, koska me operoimme elämäämme liian teknisesti, silti epäkypsästi myös tunnepitoisesti. Meillä ei ole 100%sta ehdottoman oikeudentajun kykyä, koska emme ole kaikkivaltiaita, jollainen Jumala on, Jumala, joka ilmaisi rakkautensa Pojassaan.

Mutta kuten huomasimme ei-narsisti-Markun elämästä, Markku ei ansainnut taivaspaikkaansa itse, hänellä ei ollut siihen osaa eikä arpaa; hän kohtasi syntisyytensä, tunnusti sen, pyysi anteeksi, ja sai anteeksi; hän sai ARMOSTA anteeksi ja LAHJAKSI ikuisen elämän.

Tämä periaate koskee narsisti-Markkuakin, jos hän sisimmissään kohtaa syntisyytensä ja siitä johtuvat syntiset tekonsa, koska vain Jumalan täydellinen rakkaus mahdollistaa sen, että hän saa ne anteeksi. Olemme siis Jumalan silmissä samanarvoisia ja Hänellä on sama pelastamisen tahto kaikkiin ihmisiin nähden. Hän, Jumalamme, Luojamme ei katso henkilöön. Jumala näkee sydämeen, sinne syvimpään kolkkaan, jonne me ihmiset emme usein itse uskalla edes mennä.

Mutta koska pelastumisen mitta ei ole se, kuinka täydellisesti me elämme tämän rajallisen ajallisen elämämme, vaan se, että Jeesus Kristus mahdollisti syntien tunnustamisen ja anteeksiannon, ei myöskään narsistin kohdalla ole kyse siitä, että tämän pitäisi todistella kelpoisuuttaan tässä ajassa omalla elämällään, vaan siitä, että tämä Jumalan kanssa 'kahden keskustellessaan' tulee ymmärtämään armon tarpeensa.

Esimerkiksi seurakunnassa tällä tavoin vaurioitunut ihminen, jonka mielen rakenteena on aina ollut painaa ja jopa tuhota muita, on ilman muuta 'haasteellinen', mutta se ei merkitse sitä, että minä viereiseltä jakkaralta voisin evätä inhimillisin kriteerein, että onko narsistin kaltaisella vaurioituneella ja sen pohjalta toimivalla ihmisellä oikeutta taivaspaikkaan, koska inhimillisesti täydellinen elämä ei ole se perusta ikuiseen elämään, vaan ainoastaan Jeesus Kristus. Muutoinhan itsekin menisin helvettiin, koska en minäkään täytä mittaa. Kukaan meistä ei täytä. Armon kautta täytämme, se on Jumalan teko meissä, kun haluamme tunnustaa syntisyytemme ja väärät tekomme, jolloin anteeksiantamus merkitsee sitä armoa.

Narsistihan on siis vaurioitunut ihminen, hänessä on valtava hylkäämisen haava sisällään – tällaista ihmistä Jumala EI hylkää, vaan hänkin saa mahdollisuuden syntien tunnustamiseen ja anteeksiantoon sekä armoon; jos narsisti-Markku torjuu sen kaiken, tulinen päätepysäkki on tiedossa. Mutta hei, niin on myös KAIKKIEN kohdalla, jotka torjuvat. Ei siis väliä, onko Markku narsistisesti toksinen vaiko eikö, vaan torjuuko hän Jumalan pelastusratkaisun vaiko eikö.

Narsismius ei siis ole mittatikku, vaikka kaamea ihmissuhteiden 'syöpä' onkin, vaan ainoastaan ikuisuusvalinta ratkaisee.

Tällä koetin sanoittaa sitä, että moraalimme tai moraaliongelmamme tässä elämässä ei ole vaakakupissa Se Juttu, vaan se, miten suhtaudumme Jeesuksen Kristuksen kysymykseen, jonka Hän teki aikanaan lähimmilleen: "Kenen te sanotte minun olevan". Jos ei-narsisti-Markku tai narsisti-Markku vastaa, että "olet hyvä opettaja, ehkäpä profeettaa", Markut lähestyvät omaa helvetti- ja pelastuskysymystään yhä pelkästään moraalisesti eli lain kirjaimen ja tekojen valossa. Mutta jos Markut vastaavat sydämessään, siellä, jonne näkee vain Jumala: "Sinä olet elävän Jumalan Poika", miehet ovat totuuden ääressä: "Jeesus Kristus on vastaus sisäiseen painiini, epätäydellisyyteni kohtaamiseen ja helvettipelkooni – Hän on sellainen, jonka tiedän, että Hän ei hylkää, vaikka olen kaiken kaaokseni kanssa Hänen edessään, vaan Hän antaa anteeksi, kun sitä Häneltä pyydän, Hän on armo ja totuus!".

Tämä ratkaisee taivas-helvetti-kysymyksen: kenenä sinä ja minä ja Markut Jeesusta Kristusta pidämme: ihan hyvänä aforismien laatijanako vai henkilökohtaisena Vapahtajana?

Se, että ymmärtää narsistin olevan vaurioitunut, ei tee narsistin tekoja hyväksytyiksi. Siitä ei ole kyse. Se on kaamea tragedia hänelle itselleen ja ennen kaikkea hänen ympäristölleen - ja kanssaihmisiä rikkovat teot tulee ajallisessa rajallisessa elämässämme olla tuomittavia. Mutta ikuisuuselämätuomiota se ei ratkaise. On tärkeä ymmärtää, mistä tuomiosta puhumme.

Psykologisesti miellettävä narsistinen vaurio on aivan omanlaisensa anatomialtaan ja volyymiltään, joten en allekirjoita sitä ajatusta, että 'meissä kaikissa on narsismia'. Tämän lauseen varmasti ymmärtää sellainen, joka on joutunut narsistin kynsiin ja jyräämäksi. Narsismi on totaalista operatiivisen omantunnon puuttumista, ja mehän todistamme, kuinka se jalkautuu paitsi henkilökohtaisissa tragedioissa, myös globaaleissa kuvioissa. Siksi omaatuntoa tulee vaalia - ei kuitenkaan siten, miten itsestä hyvältä tuntuu, vaan siten, kuin Jumala toivoo meidän vaalivan, eli Jumalan lahjoittaman totuuden ja armon kautta, jotta osaamme olla Jumalan kirjeinä maailmalla. Ei omin voimin, vaan Jumalan totuuden ja armon voimin.

Mutta vaikka kaikki emme ole narsisteja, eikä meissä kaikissa ole narsismia, on syntisyys yhteistä meille kaikille; vaikka ihmisten silmissä voimme olla arvostettuja tai epäarvostettuja, narsisteja tai ei-narsisteja, Jumalan silmissä on eri kriteerit, kaikkivaltiaan ja täydellisen oikeudentajun Jumalan kriteerit.

Kun Jumala loi Markut, sinut ja minut äitimme kohduissa, Hän sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme" (1. Moos. 1:26). Tämä tieto merkitsee sitä, että vertailupohja oman hyvyytemme, pyhyytemme ja kelpoisuutemme suhteen ei voi olla toinen ihminen, vaan itse Jumala. Tämä vie meidät tämän realiteettien eteen: Jumalaan verrattuna olen totaalisen epäkelpo, riittämätön ja kyvytön junailemaan itselleni taivaspaikkaa. Mutta tämän pattitilanteen Jumala ratkaisi Pojassaan, jolloin epäkelpoutensa, riittämättömyytensä, epäpyhyytensä ja syntisyytensä tunnustava saa anteeksiannon ja sen myötä "Jumalan armolahjaksi ikuisen elämän" (Room. 6:23).

Jumala tietää sinun, minun ja Markkujen langenneen luontomme lisäksi myös kaikki meidän sisimpämme haavat. Hän tietää. Siksi helvetiltä pelastumisen mahdollisuus on tarjolla jokaiselle, henkilöön katsomatta. Luojan kiitos, koska muutoin olisimme pulassa KAIKKI ilman toivoa. Jumala näkee sydämeen eli meidän kunkin operatiivisen raadollisuutemme taakse. Sydän on se paikka, jossa me joko torjumme tai otamme vastaan Jumalan totuuden ja armon. Ei ihmisten silmissä.

Jos katselemme elämää sekä näitä moraali-helvetti-taivas-asioita vain ajallisen elämän perspektiivistä, tämä logiikka ei puhuttele, mutta jos näemme sen Raamatun Jumalan, Luojamme ilmoittamasta ikuisuusnäkökulmasta, asia saa uuden lähtökohdan.

Tällaisia ajatuksia syntyi.. En tiedä, osaanko antaa kuvakulmia pohdinnoille, mutta toivon tietenkin, että -inhimillisyydestä johtuvasta taitamattomuudestani huolimatta- tarkoittamani moraalin pohja ja merkitys hahmottuisi ja se, että Sanojensa mukaan Jumalan silmissä sinun, minun ja Markkujen inhimillinen moraalisuus ei ole helvetti-taivas-probleeman avain, vaan ainoastaan se, uskallammeko sydämessämme kohdata oman moraalittomuutemme, koska kaikki me olemme siinä ihmisvoimin vajaita, koska olemme syntisiä. Jumala on ilmoittanut Sanassaan haluavansa, että kohtaamme vapaaehtoisesti totuuden itsestämme, koska Jumala odottaa voidakseen kohdata siinä hetkessä meidät, armonsa valossa. Että voimme tunnustaa syntisyyden ja siitä juontuneet syntiset teot sekä pyytää ja saada ne anteeksi, Jeesuksen Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen vuoksi. Silloin Jumala armahtaa. Sinut, minut ja molemmat Markut. ❐

❧ "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1.Johanneksen kirje 1:9)
❧ "Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla Hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut - ja yhdessä Hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä Hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa, osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi." (Efesolaiskirje 2:4-9)
❧ "Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." (Ilmestyskirja 21:4)
❧ "Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon." (Jesaja 65:17,18) ♥

Koska nykyisin puhutaan paljon jumalasta, jumaluudesta ja Jeesuksestakin henkioppaana, profeettana tai hyvänä opettajana, haluan täsmentää, että puhun uskosta nimenomaan siihen Jumalaan, joka tuli Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa kärsimään ihmisten puolesta; Jeesus voitti kuoleman nousemalla ylös, joten Hän elää. Jeesuksen alkuperäiskielinen nimi on Jeshua, joka tarkoittaa 'Herra pelastaa'.