Kun kipeä sydän kaipaa aivoja..

23.09.2024

❧ Olen pitkään ihmetellyt ajatusta, että ihmisen tulisi tehdä valintansa sen mukaan, mitä sydän sanoo. Ihmetellyt siksi, että tunteet eivät suinkaan omaa sellaista ominaisuutta, että ne voisivat nähdä kokonaisuuksia, tehdä viisaita johtopäätöksiä ja antaa siten tienviitan, mitä tulisi kulloinkin tehdä. Miksi näin? Siksi, että tunteet ovat viestintuojia, eivät luotseja.

❧ Viestintuojia mistä? Siitä, miten ihmisen mieli ja keho voivat. Ne ovat tuikitärkeitä signaaleja meille, mitä sisimmässämme ja fyysisessä olemuksessamme tapahtuu. Ne ovat siis toki äärettömän oleellisia motivaattoreita pyytämään järjeltä apua: "Olen sairastunut monella tapaa, joten äly hoi, älä jätä!".

❧ Narsistisen ihmissuhteen vuoksi ihmisen aivot ovat toki fyysisesti ylikuormittuneet eli kuin sumussa, joten on mahdollista -ja itseasiassa todennäköistä- etteivät aivot tunnu lainkaan toimintakuntoisilta; mutta edelleenkin: sydän ei paikkaa, korvaa eikä kompensoi maitohappoisia aivoja.

❧ Miten sitten tilanne tulisi ratkaista, jos sydän on sekaisin ja aivot turtana? Miten olisi, jos lainaisi vertaisten ja ammattilaisten aivoja, uskoisi sitä järjen ääntä, jonka kuulee heiltä, joilla ei ole suoraa tunneyhteyttä siihen sinun/minun tuskaan, mutta kokemusta vastaavasta kuviosta kylläkin?
❧ Laina-aivot löytyvät myös tiedosta, joka auttaa jäsentelemään tapahtumia ja omaa oloa.

❧ Voin taata kokemuksesta ja muiltakin saamastani tiedosta käsin, että niin sanottu tunteeton järki on tässä kohtaa avainasemassa ohjaamassa itselle tervehdyttäviin valintoihin - mutta se edellyttää uskoa siihen, että looginen ajattelu on hyväksi.

❧ On ymmärrettävää, että sydän tuntuu kuin oikeammalta, mutta on tärkeä muistaa, että juuri tunteet pitävät ihmisen kiinni traumasiteessä, kun sydän kaipaa siihen 'ainutlaatuisuuteen ja tunteiden kukkeuteen', jonka aikuisuuden narsistisessa ihmissuhteessa on joskus kokenut. Tunteet ovat juuri se kettinki sellaiseen ihmiseen, joka järkevästi tulkittuna ja faktuaalisesti on pahantekijä. Joten tämän vuoksi taistelu traumasidettä vastaan ei tulisi pohjata tunteisiin, vaan älliin.

❧ Ällipäätösten voiman ymmärtää yleensä vasta jälkeenpäin, kun saa järkevien ratkaisuiden myötä vihdoinkin kokea voivansa hengittää vapaasti, huokaista helpotuksesta pimeyden jälkeen sekä ryhtyä antamaan tilaa omille kokemuksille, tarpeille, tahdolle, ominaisuuksille ja toiveille. Eli kaikelle sille, jonka narsisti syövyttää vereslihalle, jopa kuolettaa.

❧ Ei pelätä siis teknisyyttä siinä kohtaa, kun tajuaa, että elämään on saatava muutos, narsistin otteesta on päästävä. Sydän ja aivot - molempi parempi siis, omassa tehtävässään. Sydämen kipuja on kuunneltava siten, että ne auttavat meitä aivojen pakeille; ensin laina-aivojen, sitten omien. 

___________________________________________