"Minä riitän!"

14.11.2021

❖ Isänpäivä on narsisti-isän lapselle kivulias päivä, sillä silloin surullisen moni hyväksynnäntoiveinen sunnuntai päättyi häpäisyyn, kun
➣ omin kätösin tehty onnittelukortti heitettiin tulipesään,
➣ omin kätösin tehtyä lahjaa pilkattiin,
➣ viinanhuuruinen päivänsankari piti perhettä pelossa,
➣ julkisivuisän teennäisyys oksetti,
➣ suosionnälkäinen sisarusparvi laitettiin mielivaltaiseen tärkeysjärjestykseen..
➣ isä päätti, ettei isänä oleminen enää kiinnostele, ja hän poistui omille teilleen.
➣ --- Sinun tarinasi ---

❖ Sana 'isä' kuristaa narsisti-isän vaurioittaman lapsen kurkkua; hyväntahtoisuutta ja iloa tursuavat onnittelukorttitelineet, somepostaukset ja mainosten tulva saavat aikaiseksi kaaosta, pettymystä, pelkoja, alemmuutta, itkua, vihaa, raivoa, riittämättömyyttä..

❖ Isänpäivä voi siis olla todella voimallinen triggeri narsisti-isän lapselle niin, että tämä sairastuu yhä aikuisenakin isänpäivän lähestyessä. Mieli mustuu ja keho kärsii.

❖ Narsisti-isä on lapselleen kaikkea sitä, mitä vanhemman ei kuuluisi olla. Hän on rikkonut lapsen
➣ minäkuvan
➣ tunne-elämän
➣ merkityksellisyyden
➣ ihmiskuvan
➣ maailmankuvan..
..ja tehnyt lapsensa elämästä maanpäällisen helvetin: joko pinnan alla poreilevan piilohelvetin tai silmille syöksevän helvetin.

❖ Joten tunnelmat isänpäiväviikolla ovat sen mukaiset.

❖ Olisiko tämä se isänpäivä, jolloin viimeinkin
➣ uskallat sisäistää: sukulaisuus ei velvoita, perinteet eivät edellytä.
➣ voit omaa mielen- ja sielunrauhaasi suojellaksesi tehdä itsenäisen valinnan, kuinka isänpäivän vietät.
➣ kieltäydyt olemasta mielivaltaisen isäsi pelokas, ahdistunut, vihainen, kaltoinkohdeltu lapsi, vaan aikuinen, joka itsenäisesti päättää soittaa/olla soittamatta, vastata/olla vastaamatta, käydä/olla käymättä.. Sillä ei ole väärää ratkaisua, on olemassa vain Sinun ratkaisusi.

❖ Otathan isänpäivän haltuun!
➣ Tee tuolloin juuri niitä asioita, joista sinua on kautta aikain pilkattu, estetty, arvosteltu.
➣ Nimeä päivä kalenteriisi 'Sisäisen Lapsen ja Aikuisen Päiväksi' - ole armollinen itsellesi kaiken sen edessä, mitä olet joutunut kokemaan.
➣ Anna päivälle teemaksi: "Minä riitän!". Olet täydellinen Sinuna.
➣ Soita niille miehille, joilta koet saaneesi elämäsi aikana tukea, huomiota, esikuvaa, arvostusta..
➣ Sulje some. Elä omaa todellisuuttasi.
➣ Jos olet itse isä tai äiti, anna lapsillesi kokemus siitä, että he ovat rakastettuja sellaisenaan, ehdoitta.
➣ --- Sinun suunnitelmasi --- ❐

____________________________________________


➤ Voit kuunnella tämän blogin podcastina 'Narsisti vs. Minä' -kanavalla TÄÄLLÄ >>

🔸
Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
Narsisti-isä & lapset. >>
Narsistivanhempi & outo perhedynamiikka. >>
Kuinka narsistivanhempi vaurioittaa lastaan - kuinka vaurio näkyy aikuisuudessa? >>

Narsisti-isä & poika. >> 
Narsisti & uskonto/hengellisyys.. vol2. (lapsen nujertamiseen) >>
Kuinka paljastaa lähisukulaisnarsisti? >>
Kun mummi tai ukki on narsisti.. >> 
Narsistiäiti & tunneinsesti. >>
Narsistiäiti & tytär. >>
Narsistiäiti & poika. >>
"Kuinka katkaisen suhteen narsistivanhempaani?" >>


◈ Löydät kaikki videot TÄÄLTÄ >>
◈ Löydät FB-sivuston TÄÄLTÄ >>  

Blogin kuvat: @annetarazewich @tobitnazar @pexels