"Olin marionetti!" (p)
✏️ Pyysin jokin aika sitten teitä pukemaan oman elämänne tragediaa ja toipumista runoasuun ➜ alla MJ:n käsialaa: "Olin marionetti". Kertomus on kuvitettuna tekstin alapuolella.
- - -
❖ Sinulle elämäni rakkaus,
kaksoisliekkini..
❖ "Mikä sua vaivaa!? Mikset ole onnellinen, kun sulla vihdoinkin on rakastava
mies!? ", huudat naama punaisena, silmät päästä ulos pullistuen,
leukapielet raivoisasti yhteenpurtuina, kädet nyrkissä kuin raivoa pidätellen.
Hakkaat ja potkit seiniä ja tavaroita, heittelet pitkin poikin, kiroat ja
nimittelet, isket jokaiseen persoonani heikkoon kohtaan, häpeä itsestäni vyöryy
ylitseni.
❖ Marionetti. Minusta on tullut marionetti, tahtoni on täysin käsissäsi. Olen
turta, uupunut, tunnoton. Olenko edes olemassa? Miksen ole onnellinen, kun
minua vihdoinkin rakastetaan? Nyit naruista, ja minä tahdottomana toteutan toiveitasi, kaikki minussa on sinun
tahtosi alla. En enää kerro ajatuksistani, tunteistani enkä mielipiteistäni, ne
ovat kaikki vääriä.
❖ En enää uskalla kysyä, kenen kanssa viestittelet ja aikaasi
vietät, olen sairaalloisen mustasukkainen kuunnellessani, kuinka kehut ja
ihastelet kaikkia muita naisia ja sitä, kuinka kaikki juoksevat sinun
perässäsi. En sano mitään, kätken kivun sisääni, häpeäni vertailun edessä.
❖ En uskalla enää olla ystävieni kanssa tekemisissä, hekin ovat vääränlaisia,
samoin läheiseni, jopa lapseni. En uskalla kertoa kenellekään yhtään mitään,
ettet suuttuisi ja jättäisi minua. Joka kerta, kun jätät, menen aivan
palasiksi, jaksan tuskin elää.
❖ Sinä menet ja pidät hauskaa, palaat juuri, kun
alan taas päästä sängystä ylös. Vuodatat rakkauttasi ylleni ja lyömäsi haavat
paranevat, olen kuin taivaassa. Koitan yhä enemmän olla toiveittesi kaltainen.
Kunnes taas minusta tulee kelvoton, kaikki, mitä teen, on väärin ja huonoa,
arvotonta. Vajoan helvettiin, jonne rakkautesi aurinko ei paista.
❖ Uupuneena herään uuteen aamuun ja töihin, sinä jäät lepäämään, olet työtön
omasta tahdostasi. Töistä palatessani alkavat vaatimuksesi, tai oikeastaan jo
ennen: minun täytyy olla heti kotona, kauppakassien kanssa, laittaa ruokaa ja
siivota sinun sotkusi, lähteä sinun harrastuksiisi, olla sinun seksilelusi.
Ihan sama, tahdottomana toimin, miten naruistani haluat kiskoa. Pelkään
vastustaa, pelkään riitaa. Tehdään kuten haluat.
❖ Haluat seksiä, joka päivä, monta kertaa päivässä. Minäkin halusin joskus,
silloin, kun olin vielä kaunis, seksikäs, haluttava ja onnellinen. "Sinä
sait enemmän orgasmeja, joten minun kuuluu saada tästä hyvästä jotain
muuta." Opin pelkäämään sitä, koska ja miten tuo velka lankeaa
maksettavaksi. Pelko vie nautinnon läheisyydestä, josta oli tullut
kauppatavaraa, oliko minustakin? Mitä myyn ja mitä ostan?
❖ Miksi en ole onnellinen, miksi olen iloton, voimaton ja ahdistunut, kun minua
vihdoinkin rakastetaan...mikä minussa on vialla, kun minulle ei mikään riitä?
❖ Joskus reagoin tavallasi, kohtelen sinua rumasti, kuten sinäkin minua. Kadun,
pyydän anteeksi jo huutaessani pahaa oloani pihalle, kerron, ettei ole sinun
syytäsi, että huudan, anna anteeksi, etten mahda itselleni mitään. Kerta
toisensa jälkeen nostat virheeni esille, heität sen kasvoilleni ja kutistun
häpeästä, miten minä nyt sillä lailla... Jään sanattomaksi, mikään ei minua
puolusta, vähiten minä itse, kun tiedän käyttäytyneeni huonosti. Olen kamala
ihminen, narsistikin vielä, kauhein kumppani, joka sinulla on koskaan ollut.
Miten sen sinulle hyvittäisin, anteeksipyyntöjäni et hyväksy, koska olen
loukannut sinua verisesti. Mitä voin tehdä ollakseni sinulle arvokas ja rakas,
en tiedä, miten rakkautta lunastetaan.
❖ Olen arvoton, marionetti, jonka voit kyllästyessäsi heittää sivuun, sätkynukke,
jonka narut on niin sekaisin, ettei enää toimi kunnolla edes sinun käsissäsi.
Jätät minut sotkeutuneine lankoineni sekamelskaiseen kasaan, viallisen,
rikkinäisen, halveksittavan ja jatkat sen kanssa, joka osaa rakkauttasi
arvostaa...
❖ Ps. Tiedätkö mitä? Hylättyäsi minut hajosin taas ja vajosin niin pohjalle,
että koskaan en uskonut sieltä nousevani. Kunnes menin yhteen kristilliseen
tapahtumaan, jossa sain kuulla, että riippumatta siitä, mitä kaikkea pahaa olen
tehnyt, olen arvokas, tärkeä ja rakastettava Jumalalle, Hänen rakas lapsensa.
Puolestani rukoiltiin, ja tulin elävään uskoon.
❖ Jeesuksen ristin juurella aloin eheytyä, marionetin lankani katkottiin ja sain
kasvaa omaksi itsekseni, tulla taas ehyeksi ja kokonaiseksi. Sain
uskonsisarelta vertaistukea, kuuntelevat korvat, kun kerroin pahasta olostani,
eikä kertaakaan hän sanonut, että minun tunteeni ovat vääriä tai vääränlaisia.
Minut hyväksyttiin minuna itsenäni, ja se oli niin outo tunne pitkästä aikaa,
että syvä kiitollisuus Taivaan Isää kohtaan täytti sydämeni kaikesta siitä
hyvästä, mitä olin osakseni saanut.
❖ Opin, että narsistilla on samanlainen persoona kuin sielunvihollisella.
❖ Minut
vapautettiin siitä, mikä minua sinuun sitoi, ja arvaa mitä? Se ei maksanut
minulle mitään. Ei arvoani, ei edes tahtoani. Sain kokea olevani ylhäältä
rakastettu ja arvokas kaikessa mitättömyydessäni ja heikkoudessani. Omasta tahdostani
hylkäsin entisen minäni ja aloin seurata Jeesusta, koska minä tahdoin niin.
Koska sain voiman muutokseen ylhäältä. Aloin vähitellen itsekin taas arvostaa
itseäni ja nyt koen olevani yhtä arvokas kuin muutkin.
❖ Olen rukoillut puolestasi ja antanut anteeksi sen, mitä et ole
anteeksipyytänyt. Sillä tiedätkö mitä? Minusta tuntuu, että sinäkin olet
marionetti. Sätkynukke, jota sielunvihollinen ohjailee, ja minusta tuntuu, ettet
sinäkään ole onnellinen sätkynukkena. Rukoilen vapautustasi. Jatkan elämääni
ilman sinua, koska nyt olen vapaa, ole sinäkin. ❐
----------------
👉 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) KAIKKI 'Seuraajien omia kokemuksia.' -videot soittolistana >>
👉
'Narsisti vs. Minä' -kanava, Youtube >>
👉 'Narsisti vs. Minä' -sivusto, Facebook >>