Narsistin uhrin tarve vs. tarvitsevuus. (p)

12.09.2022

"En ole sentyyppinen, että olisin yksin!" - on meidän monen ajatus narsistisen parisuhteen jälkeen. Narsistin kanssa elellessä kun tuli niin järkyttävän usein hylätyksi monella tapaa, että nälkä läheisyydelle, ymmärrykselle, kumppanuudelle ja hoivallekin on valtava. Hylätyksi tuleminenhan on narsistin suurin pelko, siksi hän laittaa uhrinsa kokemaan sen puolestaan luita ja ytimiä myöten.

◆ ..ja hylätyksi tulemisen kokemuksen jälkeen sitä on usein taipuvainen sanomaan itselleen kuin mantrana ja taivaantotuutena juuri näin: "En ole sentyyppinen, että olisin yksin!". Erittäin ymmärrettävä kokemusajatus.

◆ Silti koetan tässä houkutella pohtimaan, onko kyse 'sentyyppisyydestä' vai 'sen-hetken-tarvitsevuudesta'. Oli kumpi tahansa, oman persoonamme turvallisuuden ja tervehtymisemme nimissä on tärkeä rohjeta analysoida sekä jopa muuttaa ajatusrakennelmiamme. Otan esimerkiksi parisuhteen; sitä voi soveltaa muihinkin ihmissuhteisiin.

◆ Jotta asia avautuu a r m o l l i s e s t i, mietitään hetki, mitä tarkoittavat TARVE ihmissuhteisiin ja TARVITSEVUUS ihmissuhteisiin.

◆ ◆ TARVE ihmissuhteisiin sinänsä ei tietenkään ole oire mistään vauriosta, vaan normaali kaipaus meissä kaikissa siihen, että saamme olla toisillemme peileinä, tehdä toinen toisemme olevaksi ja näkyväksi sekä mahdollistaa ihmisenä kasvu, vastavuoroisesti. Tarvitsemme kahdenkeskisiä ihmissuhteita sekä yhteisöllisyyttä. Tarve parisuhteeseen on tärkeä osa elämää.

◆ ◆ TARVITSEVUUS ihmissuhteisiin puolestaan tuo mukaan melkoisen riippakiven niin itselleni kuin -pitkään kestäessään- myös lähipiirilleni; mukaan ujuttautuu läheisriippuvuus. Silloin itsessäni ei ole emmeitä vastavuoroisuuteen, vaan kaipaan toisia ihmisiä addiktioinomaisesti todisteeksi siihen, että "olenhan olemassa, olenhan - olenhan hyväksytty, olenhan". Tällöin ulkoistan oman merkityksellisyyteni ja onnellisuuteni toisten kontolle. Silloin oma kykyni antaa toisille näkyväksi tulemisen kokemusta on käytännössä nollassa. Silloin syntyy yksisuuntainen tie, jolloin dominoin vaurioni kanssa esimerkiksi parisuhdetta siten, että kumppanille ei jää tilaa olla omien prosessiensa kanssa läsnä, vaan jatkuvana vetoapuna minulle. Se on omiaan tukahduttamaan parisuhde - pahimmillaan se voi synnyttää valtavaa yksinäisyyttä, vaikka alkuperäinen tavoitteeni oli varmistaa lähelleni hyväksyttävyyttäni vahvistava peili.

◈ Tarvitsevuuteni voi ilmetä muun muassa parisuhdekierteenä, masennuksena, über-itkuisuutena, itsesäälinä, tunteisiin vetoavana huomiohakuisuutena, näköalattomuutena sekä epäterveenä miellyttämisenä eli hyväksynnän ostamisena.

◈ Tarvitsevuus on dominoidessaan tiedostamatonta, jolloin en hallitse rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen nälkääni - tällöin olen vakuuttunut, että "en ole yhtään sentyyppinen, joka olisi yksin". Rehellisyyden valossa taustalla ei tällöin kuitenkaan ole kyky vastavuoroiseen ihmissuhteeseen, vaikka niin tahdon ajatella, vaan (sinänsä) vilpitön halu päästä eroon hylätyksi tulemisen pelosta sekä tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Se on tarpeena oikeutettua, ja toimii, kun ihmissuhteessa kummallakin on sama lähtökohta eli vastavuoroinen tarve tukea ja tulla tuetuksi. Tarvitsevana en kuitenkaan anna läheisilleni mahdollisuutta olla tuetuksi tulemisen tarpeessa. Paitsi silloin, kun haluan miellyttää, mikä ei viittaa tasavertaisuuteen vaan hyväksynnän ostamiseen.

◆ Mitä tästä opin? Paljonkin, kuten esimerkiksi, että
1.) tervehtymiseni vanhoista vääristä uskomuksista itsestäni on avainasemassa matkalla kohden tasavertaisempaa parisuhdetta,
2.) vahvempi itsetuntemus vähentää yksisuuntaista tarvetta 'pakottaa' kumppani auttamaan minua olemaan näkyvissä,
3.) terveemmän minäkuvani avulla minulla on paremmat edellytykset tunnistaa epäaito illuusionrakentaja eli narsisti,
4.) hakeudun uuteen parisuhteeseen siksi, että olen valmis, enkä siksi, että olen yksin.

◆ Summasummarum: tarve olla parisuhteessa on luontainen, sisäsyntyinen, normaali tarve - ei siis diagnoosikriteeri millekään. Kun taas itseni määritteleminen sentyyppiseksi, jonka ei ole tarkoitus olla yksin, on miina sille, että ryhdyn uuteen parisuhteeseen aivan liian pian toksisen ja pahoin rikkoneen suhteen jälkeen. Tämä puolestaan on omiaan pahimmillaan riistämään vastapuolelta tila olla rikkonainen oman historiansa kanssa; suhde on tällöin vaarassa rakentua lapsi-vanhempi-tyyppiseksi tai jopa potilas-terapeutti-asetelmaksi.

◆ Siksi on tärkeä sisäistää tämä: en ole vastuussa siitä, että minua rikottiin, vaan siitä, että tahdon tervehtyä rikkonaisuudestani. Täydellisen eheitä meistä ei tule, mutta tarvitsevuutta voi oppia suitsimaan, jolloin parisuhteessakin on optio olla kaksi inhimillistä, epätäydellistä ihmistä.

◆ En todellakaan tarkoita syyllistää ketään, jos kuitenkin on tullut astuneeksi uuteen parisuhteeseen narsistisen suhteen jälkeen nopeastikin, mutta toivon, että olemme tietoisia tästä tarve/tarvitsevuus-kuviosta. Tällöin ymmärtää vahvemmin tukeutua vertaistukeen ja lyhytterapiaan sekä myöhemmin psykoterapiaan, jotta parisuhde ei joudu kohtuuttoman kovan paineen alle. Jotta epätasapainossa oleva tilanne ei tuottaisi uutta pettymystä itseen ja toisiin ihmisiin, mikä voi estää/hidastaa omaa tervehtymistä.

◆ Kääntäen: avun hakeminen itsetuntemuksen kasvuun on kuin elämän eliksiiriä kyvylle olla ihmissuhteissa luontevasti autettava-auttaja, jolloin vetoapuvuoroisuus toimii. ❐

______________________________________________