Ei vain minun sylttytehtaani! (p)

24.01.2022

❧ Tätä seuraavaa pohdin narsistivapaasti, keskittymättä enää heihin, jotka omalta osaltaan eväsivät mahdollisuuteni olla 'epätäydellinen ihminen ja silti arvostettava'. Inhimillisyys minussa oli narsisteille lyömäase - jolloin aloin itsekin uskoa omaan kuvottavuuteeni.

❧ Kun saa trauman kohtaamisen myötä etäisyyttä pahantekijöihin, voi alkaa kuoria itsestään esille tuota halveksittua inhimillisyyttä. Siis kaikkinensa, valoine ja varjoineen. Mutta ei enää rakkaudettomasti, vaan armollisesti.

❧ Tässä hetkessä koen tarpeen pohtia itsessäni sitä varjopuolta. En tarkoita sitä, että vertaisin itseäni narsistiin, sanoinhan jo, että heidät laitoin sivuun. Enkä viittaa siihen syyllisyyteen, jonka joku on meihin ulkoapäin liimannut.

❧ Vaan puhun perustarpeestani kasvaa luottamukseen, että epätäydellisenä, joka kykenee omista vaurioistaan käsin tahtomattaankin jopa satuttamaan muita ihmisiä, olen silti tärkeä, arvokas, rakastettava. Tämän koen saaneen merkittävän iskun toksisten ihmisten vaikutuspiirissä.

❧ Jos tämä armon yhtälö -keskeneräinen silti rakastettava- uupuu elämästäni, olen lukossa. Jos tämän yhtälön elän todeksi, vapaudun.

❧ Terapiassa olen käsitellyt elämääni paljon laajemmin kuin vain siltä osin, mitä narsistit siinä saivat aikaiseksi. Näen, että lapsuudessa ja aikuisuudessa saatujen vaurioiden lukko on häirinnyt omaatuntoani, koska kipupisteeni ovat vieneet kuin pässiä narussa, eivätkä tietoiset pohdinnat oikea-väärä-janalla sekä epäitsekkyys-itsekkyys-akselilla ole ohjanneet, vaan ruorissa on ollut epätoivoinen huutoni: "Minua ette enää riko!". Toinen vaikutin on ollut näkyväksi tulemisen tarve, joka sekin on ilmennyt ihmissuhteissani tavalla tai toisella tilaa vievänä. Pakko myöntää omalla kohdallani, että tätä on tapahtunut eri asiayhteyksissä. Ei ole kiva myöntää.

❧ Omat vaurioni eivät oikeuta toisten ihmisten ajattelemattomaan kohteluun, mutta ne selittävät paljon. Minun tulee siis tutustua historiaani, sanoittaa se, että alan ymmärtää reaktioitani, joiden tunnistan olleen usein kohtuuttomia itseni lisäksi myös asiaan kuulumattomia kohtaan. Ei aina teoissa/sanoissa, vaan asenteessa.

❧ Ymmärryksen kautta opin olemaan itselleni armollinen, mutten tahdo tuudittaa itseäni siihen kuvitelmaan, että "koska itse tulin lyödyksi, minun on ok pitää rajoistani aggressiivisesti kiinni!". Tuo aggressiivisuus ei saisi olla tavoitteeni.

❧ Kun tutkailen koko elämäni käänteitä, ja näen syy-seuraus-yhteyksiä, käsitän triggereitänikin. Tuo 'näkeminen' auttaa itseäni hallitsemaan reaktioitani, jolloin satutan vähemmän.

❧ Tai satuttaessani anteeksipyytäminenkin luontuu - koska tiedän, mitä tunnekuohussani juuri tapahtui. Omatunto voi elpyä.

❧ Tulee onnistujaolo, kun oppii terveemmällä tavalla suhtautumaan omaan repaleisuuteensa. Onnistuminen antaa itsetuntoa, kasvattaa itsensä arvostamiseen.

❧ Itsetuntemukseni kautta myös odotusarvoni toisiin ihmisiin nähden kirkastuvat. Minulla on lupa odottaa itseanalyysiä ja anteeksipyyntöä kanssaihmisiltänikin näiden mahdollisesti satuttaessa minua. Kaikki tiet eivät johda minun sylttytehtaalleni; myös muilla on osuutensa.

❧ ..jolloin oman keskeneräisyyteni vuoksi voin olla myös toisille armollinen.

❧ Kutsuisin tätä kaikkea aikuisuudeksi. Vastuunottoa vastavuoroisesti. ❐

____________________________________________


◈ Löydät kaikki videot TÄÄLTÄ >>
◈ Löydät FB-sivuston TÄÄLTÄ >>

Blogin kuva: @andrefurtado @pexels