Tunteet vs. Järki.

16.11.2020

❖ Tunteet kaipaavat kovaäänisesti rakkauden luo, janoavat sielunkumppanuuden perään, uskovat yhä uniikkiin yhteyteen.

❖ Järki tietää sanoa rauhallisen määrätietoisesti, että "Tämä kaikki on feikkiä ja illuusiota, sillä hän on todellisuudessa häiriintynyt ihminen, jonka tavoite on musertaa minut. Se tosiasia ei muutu, hän ei koskaan muutu!".

❖ Kaukana toisistaan, tunteet ja järki. Piikkiaitaa välissä. Äänekkäät tunteet jyräävät järjen äänen. Kaiken tuon olen kokenut ja tuskaisen painin paininut. Ja tuosta sisimpäni sisällissodasta olen oppinut: "Kun sydän on palasiksi revitty, anna järjen auttaa!".

❖ Narsistisessa suhteessa uhri murtuu totaalisesti, ja kaipuu suhteen alun ihanuuteen ja eheytymiseen on niin kova, että vaikka järki vakuuttaa suhteen olevan pahoin vammauttava, tunteet eivät ota sitä uskoakseen.


❖ Tällaisessa kaaostilanteessa minun ei olisi pitänyt tehdä valintoja tunteet edellä, sillä arvostelukykyni petti ja tein itselleni vahingollisen ratkaisun: annoin narsistille liiaksi toisia mahdollisuuksia, ja suhteen viimein päätyttyä kiiruhdin uuteen yhtä toksiseen suhteeseen. Joten on enemmän kuin perusteltua sanoa itselleen: "Kirsi, kuuntele järkeäsi!".

❖ Tunteet ovat hitaita kääntämään suuntaansa, koska ne ovat primitiivisiä; ne peesaavat vahvasti esimerkiksi syvää rakkaudennälkäämme, jolloin punaiset varoitusliput jäävät huomiotta.

❖ Siksi on riskialtista olla tuskansa kanssa yksin. Itse koin saaneeni merkittävää apua terapiasta, vertaistukiryhmiltä ja kokemusasiantuntijoilta. Ne kaikki ovat kasvattaneet ymmärrystä narsismista ja itsestäni, mikä puolestaan on rauhoittanut kaipuuta huutavia tunteita - tällöin valintanikaan eivät ole olleet enää sokean spontaaneja.

❖ Järki ja tunteet ovat yhtäpataa. Liputan siis lämmöllä intuition ja järjen puolesta! ❐ 

____________________________________________


🔸 Nämä 'Narsisti vs. Minä' -kanavan (Youtube) esimerkkivideot saattavat kiinnostaa:
#1 Kuinka tunnistan narsistin? ('punaiset liput' ensitreffeillä)  >>
Narsisti & aivopesu, kidutus, mielenhallinta. (11 tekniikkaa) >>
Miksi narsistisesta suhteesta on niin vaikea lähteä? >>
Miksi narsistin uhri palaa narsistin luo? (traumaside/addiktio) >>
Mihin narsistin uhri sitoutuu rakkauspommituksessa/imuroinnissa? >>
Narsisti & uhri & kognitiivinen dissonanssi?! (traumasiteen avain) >>
Kuinka uhri voi suojautua narsistin imuroinnilta? >>
Miksi narsistinen ihmissuhde on niin musertava? >>
Kuinka narsistin uhri voi tulla toimeen oman vihansa kanssa? >>
Miksi narsistisen suhteen jälkeen "kukaan ei tunnu miltään"? >>
"Kuinka uskallan uuteen suhteeseen narsistisen suhteen jälkeen?" >>
Uuteen suhteeseen pian narsistisen suhteen jälkeen..? >>
Kuinka tulla immuuniksi narsisteille? >>


◈ Löydät kaikki videot TÄÄLTÄ >>
◈ Löydät FB-sivuston TÄÄLTÄ >>  
Blogin kuva: @pixabay @pexels